Aalto-maljakon salaisuus: piirustus

Aalto-maljakon salaisuus

Piirustus, oman tarinan kuvitus

Nyt selvittämään Aalto-maljakon muodon salaisuutta. Mielikuvitus laukkaamaan, muotohan voi olla mitä vaan! Jopa esineen suunnitellut Alvar Aalto antoi luonnokselleen nimeksi Eskimonaisen nahkahousut. Mitä lapset mahtavat keksiä.

Kääntäkää Aalto-maljakko ylösalaisin paksun pahvin tai kartongin päälle ja piirtäkää siihen maljakon suun muotoja. Piirtämisen jälkeen muodot leikataan irti. Nyt muotoja voi käyttää sabluunana, jonka avulla lapset voivat piistää muotoa paperille. Käyttöön voi ottaa vahaliidut, jolloin voi esimerkiksi kiinnittää oman leikatun muotonsa pöytään sinitarralla kiinni. Ohut piirustuspaperi asetetaan mallin päälle ja tarvittaessa myös piirustuspaperin voi kiinnittää pöytään sinitarralla. Vahaliitua hangataan lappeellaan paperin yli niin, että salaperäinen muoto ilmestyy paperille. Piirustusta jatketaan haluamallaan tavalla. Muodosta kuvitetaan oma tarina.

Toiseen mahdollisuus on piirtää sabluunan avulla muoto paperille ja jatkaa muotoa vain mielikuvitus rajana. Kiemurtelevasta muodosta voi syntyä taloja, autoja, akvaarioita, hiiriä, saaria…

 


Tietoa kuvasta